maanantai 27. maaliskuuta 2017

VIIKON 13 tapahtumia.

Maanantaina 27.3. laulettiin päivän aluksi "talitintti maaliskuussa". Viikonlopun aikana 16 aurigonkukkaa oli saanut lisää vartta. (Melissa) Opettaja laittoi uudet siemenet veteen, koska edelliset olivat päässeet kuivumaan viikonlopun aikana. 

Tiistaina 28.3. teimme popplet- sovelluksella omien tarinoidemme suunnitteluvaihetta. (Olavi) 
Nyt jo 19 kasvia oli selvästi alkanut kasvaa. 


Keskiviikkona  29.3. Tänään uudet siemenet ovat  alkaneet pullistua. Opimme laskemaan kaksinumeroisia lukuja yhteen, niinkuin 32+25. (Mette)

Torstaina 30.3.  olimme Tietomaassa luokan kanssa. Eepen isä oli  oli järjestänyt retken. Siellä oli mukavaa ja kaiken lisäksi siellä oli elokuva. kiitos Eevertin isä.! (Joona)



Perjantaina 31.3. kävimme läpi esimerkiksi asioita jotka olivat olleet hauskoja tietomaassa.Katsoimme myös hauskan päivänavauksen, joka kertoi musiikista.(June) 

Jopa 13 oppilasta ehti koulia oman kasvinsa, eli istuttaa sen omaan pieneen pahvimukiin. Opettaja laittoi uudet, maanantaina turpoamaan laitetut  siemenet mullan alle.  Jännittää, mitä viikonlopun aikana tapahtuu!


sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

VIIKKO 13

Nyt on kevätlukukaudesta jo puolet kulunut. Saapa nähdä, ehdimmekö saada edes sadan päivän taloa täyteen. Mietipä, mitä kaikkea olemme ehtineet oppia joulun jälkeen. 
Vielä on monia, monia asioita opeteltavana toisella luokalla. Tällä viikolla harjoittelemme harkitsevuutta.  
 Miksi kannattaa kehittää omaa harkitsevuuttaan? Mitä hyötyä harkitsevuudesta on oppimisessa? Entä yhteistyössä luokka-kavereiden kanssa? 

Äidinkielessä aloitamme kirjoittaa omaa tarinaa. Sepä vasta on mukavaa! Olet jo kirjoittanut monenlaisia pieniä juttuja ja tietotekstejä, mutta nyt pääset kehittelemään omaa tarinaasi. Sepä vasta on hauskaa! Näistä tarinoista saamme sitten mukavaa luettavaa ja kuultavaa luokkaamme! Teemme tarinamme prosessikirjoituksena, mikä tarkoittaa, että kirjoitamme sitä aina välillä arvioiden ja parannellen niin, että kaikilta tulee aivan hulppeat tarinat. Samalla luemme tietenkin omaa äidinkielen kirjaamme ja harjoittelemme erityisesti yhdyssanoja. Oletko jo huomannut, milloin sana on yhdyssana?  

Viime viikolla harjoittelimme matematiikassa suurten lukujen  kymmenylitystä yhteenlaskussa, tällä viikolla tarkoitus olisi oppia kymmenylitys vähennyslaskussa.  Tässä olisi tärkeää osata siis kymppiparit, kymppinaapurit ja kaikki lukujen 2-9 hajotelmat, että kymmenylityslaskut alkaisivat tuntua helpoilta. Voit kotonakin käydä harjoittelemassa näitä laskuja Sanomapron sivuilla, jos muistat salasanamme. Sieltä etsit 2-luokan kymppi syksy, ja sieltä osa 1 ja sieltä kpl 12 eteenpäin. 



Yltissä seuraamme, mitä siemenille tapahtuu ja piilotamme niitä mullan alle. Viime viikolla taisi yhteensä n. 20 siemenestä pongahtaa itu esiin. Mikähän on tilanne nyt? 
Lisäksi tiistaina alamme tutkia pikkulintuamme. Millaisia asioita täytyisi tietää, että voi tunnistaa linnun?  Siinäkin meillä on mukava projekti tulossa. Loput ryhmät pääsevät rakentamaan linnunpönttöjään  seuraavalla viikolla. 

Torstaina meillä vasta onkin hauska päivä tulossa, sillä pääsemme silloin ihan ilmaiseksi Tietomaahan. Eevertin isä on koulumme Tietomaakummi, ja hän järjesti tämän retken koulullemme. Torstaina tulemme kaikki kouluun klo 8.15  ja pääsemme  kotiin lukujärjestyksen mukaisesti.  (2A:n oppilaat pääsevät kaikki ti ja ke klo 12.45, koska tulevat torstaina aiemmin.) Saamme eväät koululta, mutta myös omaa evästä voi ottaa mukaan, samoin, jos vanhemmat lupaavat,   myös pienen taskurahan Tietomaan kaupan ostoksia varten. Mitä asioita aiot tutkia Tietomaassa














maanantai 20. maaliskuuta 2017

Viikolla 11 ja 12 tapahtui

 VASTAA RUOKALAN ASIAKASKYSELYYN 

Perjantaina 24.3. meillä oli sijaisena Minna  2a luokalla
ja Veera oli 2b luokalla 
( Laura )

Torstaina 23.3.  viiteen uuteen  siemeneen on tullut itu. Opittiin tänään äikässä yhdyssanoja. Matikassa me pelattiin loogisilla paloilla viestiä. Yltissä opeteltiin lintuja. (Kirjoittanut Antti )

Keskiviikko 22.3 tehtiin linnun ponttöjä ja opittiin kymmeylitys laskuja.(Sanni)

Tiistaina  21.3 kylvimme auringonkukan siemeniä multaan. Jotkut siemenistä jo ehtivät kasvaa vähän. (Venla)

Maanataina 20.3 oli kevätpäiväntasaus. Kylvämistämme auringonkukansiemenistä 11 oli jo  ruvennut itämään viikonlopun aikana.(Olivia)
Meillä kävi torstaina 16.3. lintukuiskaaja

ja me kylvettiin samana päivänä auringonkukkia vedessä kelluvan talouspaperilla päällystetyn styroxpalan päälle.
Ja kaiken huipuksi perjantaina 17.3. pichachulennot pääsivät tekemään linnunpönttöä teknisen työn luokkaan. Ja meillä oli  tiistaina 14.3. hiihtopäivä. (Otto)

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Viikko 12


Hei kaikille!


Kevät tulee kohisten. Joko olet huomannut luonnossa kevään merkkejä? Ilma lämpenee yhä enemmän ja kovat pakkaset ovat ainakin toivottavasti takanapäin. Aurinko paistaa ja vesi tippuu räystäistä.  Toivottavasti kevät innostaa sinua, sillä tämän viikon vahvuutenamme on INNOSTUS.


Ympäristötiedossa tutkimme kevään heräämistä, siementen kasvua ja lintuja. Millaisen linnun haluaisit sinun pönttöösi pesimään? 
Tällä viikolla etenee myös linnunpönttöprojektimme ja 2B-luokan B-ryhmäläiset (Pikatsut) pääsevät aloittamaan linnunpöntön valmistuksen. Projektin vuoksi 2B-luokan B-ryhmäläisillä on koulua keskiviikkona 22.3. klo 14.45 asti ja tiistaina 21.3. he pääsevät koulusta klo 12.45.  




Äidinkielessä seuraamme edelleen Seikkailujen lukukirjamme hahmojen mielenkiintoista ja vauhdikasta elämää. Tarinassamme Pomo voitti piirimestaruuskisat ja Tarmo sijoittui toiseksi. Miten Pomo käyttäytyi palkintopallilla? Miksi Tarmo pahoitti mielensä? Mitä Olli päätti? Näihin kysymyksiin saat vastauksen uuteen lukukappaleeseen tutustuessasi.

Matematiikassa harjoittelemme lisää eri välineillä laskemaan kymmenen yli. Otamme myös junnauksia :)


Käsityössä työstät satuplaneettasi loppuun. Käsityöryhmien kanssa kuuntelemme opettajan lukemana myös "Tatu ja Patu etsivinä - Tapaus Puolittaja" -kirjaa. Kukahan olikaan salaperäinen puolittaja? Tämä salaisuus on selvinnyt jo osalle oppilaista, mutta mikäli tiedät puolittajan henkilöllisyyden, ethän paljasta sitä luokkatovereillesi, vaan annat salaisuuden säilyä kirja loppuratkaisuun asti. Jännittävän kirjan jälkeen ehdimme vielä ehkä kuunnella opettajan lukemana toistakin kirjaa satuplaneetan valmistamisen aikana.

Kuvaamataidossa aloitamme tekemään Osuuspankin kuvataidekilpailuun liittyvää työtä, jonka aiheena on "Ystävyys on seikkailu". Mitä mukavaa teet ystäväsi kanssa? Millaisia ovat yhteiset seikkailunne? Mikä on ystävyytenne salaisuus?

Tällä viikolla luokkiimme saapuvat uudet opetusharjoittelijat. Tervetuloa Katariina ja Marjut!


Huippumukavaa viikkoa kaikille!


Viime perjantaina "Lintukuiskaaja" Erkki Alasaarela kävi luokassamme kertomassa kuvausharrastuksestaan.
Tästä päivästä lähtien satatalon tarran liimajalla on yksi velvollisuus/ oikeus. Hänen tulee kirjoittaa omana päivänään tänne blogiin, mitä  sinä päivänä on opittu. Edes yksi asia!

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

VIIKKO 11

Nyt alkaa kakkosluokan kevätkausi! Millainen hiihtoloma sinulla oli? Saitko virtaa ja voimia? Meillä on vielä monta ihanaa toisen luokan asiaa opittavana, joten toivon kaikille innostunutta ja tiedonhaluista mieltä tuleville viikoille!

Viikko 11 on siitäkin mukava, koska meillä on tiistaina koko koulun hiihtopäivä.

1-3-luokkalaisilla on koulua klo 8.30-12.00, ja hiihtelemme lähimaastossa sään ja kelin mukaisesti. Huolehdithan hiihtovälineet ja säänmukaiset varusteet. Ulkoilupäivän kuluessa syömme koulussa normaalin koululounaan. Voit ottaa vettä tai muuta juomista muovipullossa tai pahvipakkauksessa mukaan hiihtoretkelle.  

HUOM! Hiihtopäivän takia myös Satunallekerho on tiistaina heti koulun jälkeen, eli klo 12.00-12.45.

Äidinkielessä meillä on tällä viikolla erilaisia testejä ja muita hommia, joten tutkimme lukukirjan kappaleita oma-aloitteisesti kotona. Muistathan, että joka päivä tulee lukea jotakin. Maanantaina kotitehtäväksi tulee lukea kappale:"Etsintäkerho kokoontuu jälleen" ja se löytyy kirjasta sivulta 92-93. Muistathan lukea niin hyvin, että osaat selvittää, mikä vihje löytyi, kuka sen löysi ja mitä etsintäkerholaiset vihjeestä päättelivät. 

Torstaina meille tulee lintukuiskaaja. Kukahan hän mahtaa olla. Vihjeenä on oheinen kuva. 


Lintukuiskaajan vierailu aloittaakin meillä talvilintuprojektin, johon sisältyy myös linnunpönttöasiaa. Tämän linnunpönttöjutun takia meillä vähän lukujärjestykset vaihtuvat viikottain. Tällä viikolla 2a-luokan A-ryhmä eli Pikachulennot tulevat perjantaiaamuna kouluun jo klo 8.30 ja pääsevät siis keskiviikkona klo 12.00. 
Muut ryhmät aloittavat linnunpönttöprojektin myöhemmillä viikoilla. 

MATEMATIIKASSA opimme laskemaan jo haastavampai yhteenlaskuja lukualueella 20-100. Esim. laskut 25+20 ja 25+6 opitaan leikiten, vai mitä? 

Kuvaamataidossa perjantaina jatkamme vahvuusvalokuvatyötämme. Kaikilta ei vielä tullut profiilikuvaa vuokko-opettajan sähköpostiin. Tänään sinun täytyy lähettää se, ennenkuin lähdet koulusta. 
Jokaisen pitäisi pohtia ainakin viisi omaa vahvuuttaan ja etsiä viikon aikana lehdistä ja mainoksista sanoja omaan vahvuustyöhönsä. Mieti, millaisista asioista sinä, vanhempasi ja opettajasi ovat sinussa ylpeitä. Millaisista asioita toivoisit muiden sinussa näkevän? Tällaisia sanoja voit etsiä lehdistä tai kirjoittaa itse omiin tavoitteisiisi niin tulostamme niitä ja leikkaamme profiilikuvasi kaveriksi. 
Lisäksi voit jo alkaa miettiä ja  suunnitella kuvataidetyötä seuraavalle viikolle. Osallistumme Osuuspankin kuvataidekilpailuun, jonka aiheena on

"Ystävyys on seikkailu" 

Ystävän kanssa voi kokea vaikka mitä: pitää hauskaa, käydä elokuvissa, harrastaa yhdessä vaikkapa liikuntaa tai musiikkia. Vietät ystäviesi kanssa ison osan vapaa-ajastasi. Viihdytte yhdessä ja löydätte aivan oman maailmanne. Mitä puuhaat ystäviesi kanssa koulun jälkeen, viikonloppuna tai loman aikana? Millaisia ovat teidän yhteiset seikkailunne? Ota paperia ja kynät tai sivellin, sakset tai liimaa, ja tee kuva seikkailuistanne. Näytä meille, mitä kaikkea koet ystäviesi kanssa, ja mikä on tosi ystävyytenne salaisuus!


Viikko 33

Hei kaikki 3ab-luokkalaiset. Koulu on lähtenyt liikkeelle iloisissa ja innostuneissa merkeissä. Ilmassa on odotustakin. Mitähän uusia j...