sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Viikko 7

Oikein ihanaa ystävänpäivän jälkeistä viikonloppua kaikille!

Tällä viikolla opettelemmekin oikein reilua ystävyyttä esimerkiksi niin, että opettelemme odottamaan vuoroamme. Sillä tavoin voimme kertoa toiselle, että pidämme häntä yhtä tärkeänä ja arvokkaana kuin itseämmekin, ja se tarkoittaa juuri samaa kuin reilu peli! Vai mitä sinä ajattelet?

Nyt olemme jo oppineet kaikki aakkoset, mutta voimme vielä harjoitella niitä viikottain lisää. Tämän viikon tavoitteena on oppia erottamaan pikku-b ja pikku-d!

Aloutamme myös tarinoiden lukemisen. Voimme vielä kerrata ja harjoitella tavu- ja sanalistoja, mutta joka päivä otamme pienen lukuläksyn myös. Jokaisen pitäisi lukea aapisläksystä juuri niin pitkä pätkä, että osaa ymmärtää, mitä siinä sanottiin, eli kertoa sen vaikka omin sanoin toiselle. Näin opimme ymmärtävää lukemista.

Toinen opittu asia on matematiikan kymppiparit. Niitä kannattaa harjoitella niin, että vaikka unssaan osaisi, koska niiden avulla voi oppia laskemaan yhteen- ja vähennyslaskua vaikka kuinka suurilla luvuilla.


Tällä viikolla jatkamme vielä eläinten talven tutkimista. Nyt olisi tarkoitus vielä parannella eläinkirjaamme, tutkia talviunen ja talvihorroksen eroja sekä oppia, mitkä eläimet viettävät horrosta, mitkä talviunta.

Kuvaamataidossa taiteilemme talvimaiseman ja sille myöhemmin maalaamme eläimiä ja niiden jälkiä.

Millaisia tavoitteita sinä asetat itsellesi tälle viikolle 7? Mitä sinä haluat oppia, ja mitä aiot tehdä, että oppisit sen asian?

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viikko 33

Hei kaikki 3ab-luokkalaiset. Koulu on lähtenyt liikkeelle iloisissa ja innostuneissa merkeissä. Ilmassa on odotustakin. Mitähän uusia j...