sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

MUKAVAA VIIKKOA 17 KAIKILLE!


Aloitetaan tämä viikko kuuntelemalla vähän peipon laulua.
Vanhassa lorussa sanotaan: 
Kuu kiurusta kesähän
puoli kuuta peipposesta
västäräkistä vähäsen
pääskysestä ei päivääkään!
Kannattaa siis kuunnella tarkoin, josko jostakin kuuluisi tämänlaista laulua tai näkyisi peippoja. Siitä tietäisimme, että kesään on enää puoli kuuta. No, en ole tänä keväänä kyllä kiuruakaan eli leivosta nähnyt, ja siitä kesään pitäisi olla vielä kuukausi. Tiedätkö, mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että "kevät keikkuen tulevi"?

Tällä viikolla on pitkästä aikaa aivan tavallinen kouluviikko, siis koulupäivien ja lukujärjestyksen puolesta. Mutta kyllä tähänkin kaikkea mukavaa ehtii mahtua. Ja vähän myös totuttelua, koska loppuviikosta Johannalla on sijainen. Muistammehan luottamuksen kehät? Silloin muistamme ottaa erityistä vastuuta omasta käytöksestämme ja oppimisestamme. 

Äidinkielessä teemme ne kirjavinkkauksemme loppuun. Miten saisit tehtyä niin hyvän animaation, että kaikki heti haluavat lukea sen vinkkaamasi kirjan! Meistä tulee varmasti todella lukeva luokka! 
Urakkana olisi myös lisätä kuva omaan digitarinaan, jos sitä ei vielä ole lisätty. Niitä on mahdollisuus vielä parannella aina tilaisuuden tullen, jos haluat. 
Opiskelemme myös seikkailujen lukukirjaa ja tehtäväkirjaa tuttuun tapaan.

Matematiikassa junnaamme vielä matematiikkaa niin, että kaikki oppivat laskut 28+35  ja 62-47 yhtä sujuvasti kuin kymppiparit. Harjoittelethan näitä salaa, niin voit tehdä testin heti, kun tuntuu, että osaat. Luokassamme on jo muutamia, joilta nämä sujuvat. Samalla jatkamme kertolaskujen opiskelua. Tiedätkö, miten 2+2+2+2+2+2 merkitään kertolaskuna? 

Yltissä tutkimme kevään merkkejä luonnossa ja Hoidamme omaa kasviamme. Kuvaamataidossa teemme kasvillemme vähän isomman ruukun.

Liikuntavälitunneilla tänään, torstaina ja perjantaina menemmekin isolle pihalle leikkimään Tytin ja muutaman muun opiskelijan johdolla. Muistammehan kaikki noudattaa reilun pelin sääntöjä?

Perjantaina päivänavaus onkin samalla yhteislaulutilaisuus, jonka opiskelijat pitävät meille. Kuten huomaat, tästä tulee oikein mukava viikko!

URAKOITA:
1. Kuvitus digitarinaan
2. Pikkulintuprojekti valmis ja jaettu, lisätään linkki Classroomiin.
3. Teen kirjavinkkaukseni valmiiksi opettajan ohjauksen mukaisesti. 
4. Osaan kaksinumeroisten lukujen yhteenlaskun
5. Osaan kaksinumeroisten lukujen vähennyslaskun
6. Osaan luetella lukujonoja kahden, viiden ja kymmenen hypyin etu- ja takaperin. (Kahden, viiden ja kymmenen kertotaulujen tulot)
7. Vien talvella tehdyt kuvaamataidon työt kotiin.
8. Siivoa oman lokeroni ja laatikkoni sekä pidän ne siistinä
9. Luen joka päivä vähintään 15 min. 
10. Merkitsen lukemani kirjat Classroomin kirjadiplomiin.




Tässä laulaa punakylkirastas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viikko 33

Hei kaikki 3ab-luokkalaiset. Koulu on lähtenyt liikkeelle iloisissa ja innostuneissa merkeissä. Ilmassa on odotustakin. Mitähän uusia j...